sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

KOSKA JUURI SE SAIRASTUTTI MUT

DSC_0480 Tiedättekö, kun joskus vaan on ettei osaa mielessään muodostaa tunteistaan minkäänlaista kokonaisuutta. Vaikka kuinka koittaa kaivaa esiin jonkinlaisia tunteita. Pää lyö tyhjää. Onko hyvä vai huono olla? Onko iloinen vai surullinen? Ei saa oikeastaan minkäänlaista otetta omista tunteistaan, asioista jotka omassa päässä liikkuu, ja välillä ei edes tiedä mitä siellä liikkuu, 

vai liikkuuko yhtään mitään. DSC_0499 DSC_0492 DSC_0573
Tätäkin tekstiä on suoraan sanottuna ihan helvetin vaikea kirjoittaa. Niistä joista usein kirjoitan täällä, mulla ei oo mitään sanottavaa: en osaa kuvailla edes omia tunteitani. Ihan kun välillä vaan olisin olemattomana olemassa. Etsisin paikkaani, löytäisin sen ja sitten taas kadottaisin sen. Oikeastaan tästä tuli mieleen, että joku voisi sanoa että sitähän elämä on. Vuoristorataa, kuten sanotaan. Muttakun. ei.

 Ei kukaan ihminen jaksa elää keskellä jatkuvaa epävarmuutta.  DSC_0565 DSC_0553
Pari vuotta takaperin voin todella huonosti. Olin sekaisin. Kirjaimellisesti. En tuntenut mitään. En yhtään mitään. Olin olematon, läsnäoloton. En mä oikeestaan edes ollut. Tätä epävarmuutta ja jokseenkin tunteiden olemattomuutta voisin verrata tuohon aikaan. Silloin tosi asiat olivat vielä pahemmin, luojan kiitos olen päässyt jo pahimman yli.

Silti ajoittain ne samantapaiset tunteet pilkahtelee esiin mitä silloin koin. DSC_0411 DSC_0399 DSC_0384
Ja kyllä, tiedostan, että osittain tämä varmasti on vielä paranemisprosessia tuosta kaikesta. Kaikesta siitä paskasta mitä ittelleni aiheutin. Fakta nyt vaan on kuitenkin se, että jos mä haluan elää mä en voi jäädä jumiin siihen. En vaan voi antaa itsesyytöksille valtaa, koska se ei hyödytä yhtään ketään. DSC_0356 Nyt vaan on elämässä sellainen ajanjakso, että omat tunteet ja mielialat heittelee nollasta sataan. Mutta tiedättekö mitä. Sekin on ihan ok. Ei mun tarvitse olla yhtään mitään muuta. Ja tiedättekö mitä muuta. Mä saan tuntea näin. Ei mun tarvitse olla onnellinen, iloinen, surullinen, tai luokitella mun tunteita yhtään miksikään. Mä saan velloa mun epätietoisuudessa just niin pitkään kun on tarvis. Ennen pitkään se helpottaa, kun annan niiden tunteiden asettua aloilleen ja kiusata mua, enkä vaan työnnä niitä pois,

koska juuri se sairastutti mut.
DSC_0374 DSC_0340
Miksi mä sitten kirjoitan tälläisistä asioista? joku varmasti siellä miettii. Jos mä vaan jollain tapaa voin auttaa siellä ruudun toisella puolella olevia ihmisiä. Antaa ehkä jonkinlaista vertaistukea, tai edes antaa ihmisille tilaisuuden miettiä näitä asioita. Kirjoittaminen auttaa myös itseäni purkamaan asioita ulos, auttaa ehkä jopa ajattelemaan niitä selkeämmin. En siis kaipaa sääliä, tai voivotteluja. Enkä epäaitoja tsemppauksia ja onnentoivotuksia.

Mä voin ja saan olla just nyt näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti